Alpit Nordicin kolmas tilikausi oli täynnä kasvua, kehitystä ja yllätyksiä

Alpit Nordicin kolmas tilikausi taputeltiin valmiiksi maaliskuun lopussa. Liikevaihto kasvoi tavoitteen mukaisesti 60 %, ja myös tulos parani odotetusti. Tiimikin kasvoi kuudella hengellä. Lopullinen liikevaihto oli 12,3 miljoonaa euroa ja tulos n. 300 000 euroa. Kasvua edelliseen vuoteen nähden saavutimme 53 %. Alpitlaisten lukumäärä kasvoi samalla 26 henkilöön.  Tilikauteen mahtuu kuitenkin muutakin kuin numeroita. Alppien […]

Matkalla IT-huipulle – Olmon ja Jessen ensimmäiset 6kk Alpeilla

Alpit Nordicilla työskentelee tämän päivän erikoisasiantuntijoiden lisäksi tulevaisuuden huippuosaajat. Olmo Kosunen ja Jesse Julenius ovat matkalla IT-huipulle Alpitin tiimissä.  Korkean tason asiantuntijuus on Alpit Nordicin liiketoiminnan johtotähti. Se tekee meistä kiinnostavan kumppanin asiakkaillemme ja erottaa meidät kilpailijoistamme. Asiantuntijuus IT-alalla on ominaisuus, jota täytyy ylläpitää. Meille tämä tarkoittaa paitsi konkareiden jatkuvaa lisäopiskelua, myös seuraavan sukupolven huippuosaajien […]

Keskitetty laitehallinta tuo selkeyttä ja turvaa yrityksen IT-ympäristöön

Tietokoneita, palvelimia ja muita verkkoon kytkettyjä työvälineitä on yrityksen käytössä usein valtava määrä. Ilman keskitettyä laitehallintaa tuon kokonaisuuden toimivuuden ja turvallisuuden takaaminen voi muodostua haasteeksi. Miten esimerkiksi havaitaan laitteiden heikkenevä suorituskyky tai varmistetaan, että kriittiset päivitykset tulevat asennetuiksi?  Keskitetty laitehallinta ratkaisee haasteen, mutta sen käyttöönotto omin voimin saattaa olla turhan raskas operaatio. Alpit Nordic tuottaa […]

VMwaren yrityskauppa sai monet etsimään vaihtoehtoja – onko Proxmoxista haastajaksi?

Kun Broadcom osti VMwaren, alkoi tapahtua: Hinnat nousivat ja palvelun laatu romahti. Käyttäjiä alkoi yhtäkkiä kiinnostaa sellaiset vaihtoehtoiset virtualisointialustat, joista aiemmin tiesivät vain asialle omistautuneet. Marginaaliohjelmistot aloittivat nousunsa kohti valtavirtaa. Kaikki tämä kosketti myös meitä. Me valitsimme VMwaren osittaiseksi korvaajaksi Proxmoxin. Tässä artikkelissa kerromme miksi.  Jos luet tätä, tiedät luultavasti, millaisen myllerryksen VMwaren myynti Broadcomille […]

Kyberholvi – puolustuksen läpäisemätön viimeinen linja

Verkkorikollisuudesta on tullut valtavirtaa. Ransomware-hyökkäyksiä tehtaillaan palveluna, ja uhriksi voi joutua kaiken kokoiset organisaatiot. Liiketoiminnasta ja taloudesta vastaavat johtajat kaikkialla ovatkin havahtuneet liiketoiminnan jatkuvuuteen kohdistuvaan vaaraan, ja kyberturvallisuusstrategioita hiotaan aktiivisesti. Yhä useammat organisaatiot ovat valinneet kyberpuolustuksensa viimeiseksi linjaksi Dellin Power Protect Cyber Recovery -kyberholvin. Lue miksi. Verkkorikollisuus on kolmanneksi suurin maailmantalous USA:n ja Kiinan jälkeen. […]

Näin minä sen tekisin – osa 2: Yritysverkko

Millä valinnoilla syntyy käyttäjäystävällinen, turvallinen ja nopea verkkoratkaisu? Tässä artikkelissa Alpit Nordicin verkkokonsultti Jukka Pohjonen kertoo, minkälaisen yritysverkon hän rakentaisi. jos budjettia ei olisi rajoitettu. Yritysverkon päivittämiseen on monia syitä. Gartnerin mukaan tärkeimpiä ovat turvallisuuden ja hallinnan parantaminen. Merkittävä syy on myös se, että äärimmilleen venytetyn langattoman verkon kapasiteetti tai nopeus koetaan riittämättömäksi. Myös ylläpidon […]

Alpit Nordic Oy & Trainers’ House / Kaikki lähitukihenkilöstä palvelimiin

Trainers’ House auttaa ihmistä eteenpäin. Yhtiö synnyttää mainetta, luo mahdollisuuksia ja tarjoaa menestyksen menetelmiä – niin asiakkaille kuin omille työntekijöilleenkin. Toiminnan tarkoituksena on koskettaa ihmistä, sähköistää johtamista ja tuottaa todennettavia asiakastuloksia. Ihminen on kaiken tekemisen keskiössä. Jos jokin ei liikahda ihmisessä, ei voi odottaa, että ihmisetkään liikkuisivat