Alpit Nordicin kolmas tilikausi oli täynnä kasvua, kehitystä ja yllätyksiä

Alpit Nordicin kolmas tilikausi taputeltiin valmiiksi maaliskuun lopussa. Liikevaihto kasvoi tavoitteen mukaisesti 60 %, ja myös tulos parani odotetusti. Tiimikin kasvoi kuudella hengellä. Lopullinen liikevaihto oli 12,3 miljoonaa euroa ja tulos n. 300 000 euroa. Kasvua edelliseen vuoteen nähden saavutimme 53 %. Alpitlaisten lukumäärä kasvoi samalla 26 henkilöön. 

Tilikauteen mahtuu kuitenkin muutakin kuin numeroita. Alppien vuotta määrittelivät sisäinen kehitys, markkina-aseman vahvistuminen, tunnettuuden paraneminen – ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, VMwaren myynti Broadcomille.

Partner-tasojen nostot Dellin ja Juniperin kumppanuuksissa

Kolmas tilikautemme oli vuosi, jolloin saavutimme Elite-kumppanuustason Juniperin ja Titaani-kumppanuustason Dellin ratkaisuissa. Joulukuussa löysimme itsemme Tivin sivuilta, kun lehti julkaisi uutisen yhteistyöstämme Turun yliopiston kanssa. Ja uskokaa tai älkää, mutta uutinen ei tullut omasta aloitteestamme, sillä emme kirjoittaneet asiasta edes tiedotetta.

Kaikkinensa tämä kertoo siitä, että olemme onnistuneet kolmessa vuodessa vakiinnuttamaan asemaamme uskottavana ja luotettavana IT-ratkaisu- ja palvelukumppanina. Se on näkynyt myös myyntikeskusteluissa, sillä meidän ei ole enää tarvinnut käyttää niin paljon aikaa uskottavuutemme osoittamiseen kuin yrityksen alkutaipaleella.

Mitä kolmas vuosi opetti meille itsestämme?

Liiketoimintamme johtotähti ja erottava tekijä on alusta asti ollut huipputason osaaminen. 

Usein se mielletään puhtaasti tekniseksi osaamiseksi. Saatoimme itsekin syyllistyä samaan jossain vaiheessa. Ajattelimme, että asiantuntijoidemme suorittamat sertifikaatit ja ymmärryksemme edustamistamme teknologioista olisi se, mikä asettaa meidät eri tasolle kilpailijoidemme kanssa.

Huipputason osaaminen on kuitenkin muutakin. Sertifikaatteja voi loppujen lopuksi suorittaa kuka tahansa. 

Se mitä meiltä ei voi kopioida, on kokemuksemme ja osaamisemme todella haastavien kokonaisuuksien ja palvelujen toimituksissa. Niissä onnistuminen edellyttää taitoa navigoida teknologiatoimittajien, tukkureiden ja muiden kumppanien välillä asiakkaan etua valvoen. Se tarkoittaa myynti- ja ihmissuhdetaitoja – ja pirunmoista paloa tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista. Olemme siitä onnekkaita, että tiimillämme on kaikkea tuota.

VMwaren myynti synnytti vipinää ratkaisu- ja konsultointipuolella

Broadcom osti VMwaren ja laittoi siinä samassa koko virtualisointimarkkinan myllerrykseen. Lisenssit muuttuivat, lisenssiehdot huononivat, hinnat kasvoivat ja yhtäkkiä lähes kaikki käyttäjät heräsivät tutkimaan vaihtoehtoisia hypervisoreita.

Sama päti meihin itseemme. Vuoden 2024 aikana jaoimme oman tuotantoympäristömme kahteen osaan. Toisella puolella ajoimme VMwaren ratkaisuja, ja toisella vaihtoehtoisia ratkaisuja kuten Proxmoxia. Kerroimme kokemuksistamme blogissamme, ja se herätti paljon kiinnostusta.

Artikkeli ruokki liekkiä, joka markkinassa paloi jo. Se toimi ajatuksenruokana monille organisaatioille, joita VMwaren lisensseihin tehdyt muutokset olivat koskettaneet. Se poiki myös keskusteluja, joiden myötä päädyimme mukaan perustamaan Proxmox User Groupia Suomeen.

Palveluihin parannuksia – kehitämme palveluorganisaatiota ja -portfoliota

Jos halutaan etsiä kehityskohteita kolmannen vuoden osalta, niin sellaiseksi nousee palveluliiketoiminta. Sen kasvattamisessa emme onnistuneet yhtä hyvin kuin olisimme toivoneet. Tästä voi toki syyttää hankalaa markkinaa ja muita ulkoisia haasteita. Mutta kyllä se on myös asia, jonka suhteen meidän olisi itse pitänyt kyetä tekemään enemmän.

Havahduimme tilanteeseen kuitenkin jo edellisen vuoden aikana. Vuoden 2024 lopussa vahvistimme palveluorganisaatiotamme, aloitimme tuoteportfoliomme kehittämisen jatkuvien palveluiden sekä ratkaisujen osalta ja ryhdyimme toimenpiteisiin, joilla saavutamme tavoittelemamme tulokset neljännellä tilikaudella.

Kohti kannattavampaa tulevaisuutta

IT-alalla meni pitkään melko tasaisesti, mutta se kaikki on muuttunut – ja tulevaisuudelta voi odottaa vain enemmän yllätyksiä. Miten mahdollinen kauppasota, geopoliittiset kriisit ja VMware-kaupan kaltaiset yllätykset tulevat ravistelemaan markkinaa? Jos tälle vuodelle haluaa keksiä mantran, voisi se hyvinkin olla ”odota odottamatonta”.

Mutta on turha surra asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa. Yksi vahvuutemme ketteränä organisaationa on se, että pystymme mukautumaan muutoksiin nopeasti ja kääntämään ne voitoiksi.

Neljännellä tilikaudella aiomme kehittää Alpit Nordicista entistäkin vakaamman ja kannattavamman yrityksen. Tänä vuonna kasvu ei ole ykköstavoitteemme, vaan keskitämme energiamme kannattavuuden vahvistamiseen.

Kiitos kaikille asiakkaille ja kumppaneille tästä vuodesta!